Rakentamisen peruspilarit
Tavoitteet
Suurin haasteemme rakentaessamme lomakyläämme on ihmisten unelmien kohtaaminen ja heidän käsityksensä korkeatasoisesta asumisesta, asumisviihtyvyydestä ja palvelutasosta. Tähän haasteeseen olemme vastanneet tinkimättömällä ammattitaidolla niin suunnittelussa kuin rakentamisessakin. Kaiken takana on kova vaatimustaso työn tuloksien seuraamisessa ja syvä arvostus itse kovaa työntekoa kohtaan. Me valvomme itse rakentamisen jokaista vaihetta Thaimaassa aivan kuten kotimaassammekin.
Lomakylämme kokonaisuutena ja huvilat erikseen eivät tavoittele ainoastaan teknisesti viimeisteltyä huipputasoa, vaan myös arkkitehtonista esteettisyyttä − harmoniaa. Olemme halunneet, että ihmisen silmä lepää, katsoi huviloita läheltä tai kaukaa, päältä tai sisältä. Jokaisen huvilan varustelutaso on valittu tiukkojen eurooppalaisten kriteerien mukaan. Rakentaminen itsessään nojaa tinkimättömästi vaativiin eurooppalaisiin laatustandardeihin. Rakentamisen lähtökohtiin on alun alkaen kuulunut ottaa huomioon myös lasten ja vanhempien ihmisten asettamat vaatimukset, jotta kylä olisi perheen pienimmille turvallinen leikki- ja toimintaympäristö ja vanhempien ihmisten olisi mahdollista liikkua ja toimia mahdollisimman vaivattomasti ja esteettömästi.
Ostajan toiveet
Rakentamisemme lähtökohta on löytää vastine ihmisten unelmille ja toiveille. Tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että asiakkaan toiveet otetaan huomioon ennen lopullisen rakentamispäätöksen tekemistä. Asiakkaan on mahdollista päättää jopa huoneistojen pohjaratkaisusta. Asiakas voi kalustaa huoneistonsa itsenäisesti omien mieltymystensä mukaisesti tai tehdä valintansa meidän tarjoamastamme perinteisestä tai modernin tyylin mallistosta. Kaikissa huviloissa on makuuhuoneisiin sijoitettava jäähdyttävä ilmastointilaite. Ilmastoinnistakin voidaan erikseen neuvotella, jotta löydetään asiakkaan toiveiden mukainen kokonaisuus.
Omistajan oikeudet
Thaimaassa ulkomaalainen yksityishenkilö tai yritys voi omistaa huvilan samoin oikeuksin kuin paikallinenkin väestö.
Tontin vuokrasopimus on vankka perusta omistusoikeudelle. Vuokrasopimus tehdään ensin 30 vuodeksi ja tämän jälkeen asiakkaalla on oikeus vuokra-ajan jatkamiseen 30+30 vuotta, Thaimaan maalakien mukaisesti. Normaalin omistajan tavoin asiakkaamme voi halutessaan myydä huvilansa eteenpäin tai vuokrata sen määräajaksi toiselle osapuolelle esimerkiksi silloin, kun ei itse asu lomakylässä. Huvilan vuokraamisen ja/tai myynnin voi jättää myös yhtiömme huoleksi. Omaisuus on luonnollisesti suojattava mahdollisilta uhilta. Se käy täällä Thaimaassa ihan samalla tavoin kuin kotimaassa eli ottamalla kotivakuutus, jonka senkin voimme järjestää asiakkaamme puolesta.
Uutiset
-
Klubitalo valmistuu Projektimme yksi suuri välitavoite saavutetaan, kun lomakylämme kruununjalokivi – klubitalo valmistuu. Nyt...Lue lisää -
Tarkkana kosteuden kanssa Thaimaassa!Thaimaassa vallitsee trooppinen ilmasto. Tämä asettaa omat haasteensa rakentamiselle. Ilman kosteuden...Lue lisää





